Merenkulkulaitos - Luotsaustoiminnan simulointi


Tausta

Merenkulkulaitos vastaa Suomessa yksinoikeudella luotsauksesta, joka on kaikkialla maailmassa käytetty merenkulun tukipalvelu rannikon tuntumassa. Suomessa luotsin apu aluksille on erityisen tärkeää, sillä rannikkomme on vaikeakulkuinen ja saariston luonto vaurioituu herkästi. Ilmastolliset olosuhteemme jokavuotisine jääkenttineen aiheuttavat myös omat haasteensa etenkin ulkomaisille aluksille. EP-Logistics on ollut mukana kehittämässä Merenkulkulaitoksen luotsaustoimintaa yli kymmenen vuoden ajan. Palvelumme ulottuvat aina strategioiden määrittämisestä operatiivisen toiminnan tehostamiseen asti. Yhtenä toiminnan kehittämisen työkaluna on käytetty simulointia.

Sisältö

Simuloinnissa luotsaustoiminnasta on rakennettu "pienoismalli" tietokoneelle. Mallin avulla on testattu erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja ja valittu niistä parhaimmat toteutettaviksi. Simulointia on käytetty kaikissa merenkulkupiireissä, ja sen avulla luotsaustoiminnassa on voitu osoittaa 20 prosentin vuotuiset kustannussäästöt.

Hyödyt

Simuloinnin avulla saatiin vastaukset seuraaviin kysymyksiin:

• Minkälainen asemaverkosto toimii parhaiten?

• Kuinka monta luotsia ja kutterinhoitajaa tarvitaan?

• Miten paljon venekalustoa tarvitaan?

• Mikä vaikutus luotsien työaikamuodolla on toimintaan?

• Miten järjestelmä toimii laivamäärien muuttuessa?

Tulostettava case-esite (pdf-muodossa)

Takaisin referensseihin